Luotettavaa palvelua vuodesta 1932 | alkuperäinen Perttala

Hautajaisten kustannukset

Hautajaisten kustannukset

Olemme koonneet tälle sivulle tietoa hautauksen ja hautajaisten kustannuksista.  

Hautajaisten kustannukset riippuvat omaisten valinnoista ja yksilöllisistä toiveista.
Hautajaiset ovat aina ensisijaisesti vainajan toiveen mukainen tai häntä parhaiten kuvastava jäähyväishetki. Tilaisuus voi olla uskonnollinen tai vailla uskonnollisia tunnuksia. Hautausjärjestelyjen kokonaisuus koostuu monista pienistä asioista.

Hautajaisten hinta ei koostu yksin hautaustoimiston kuluista vaan siihen liittyy myös monien muiden tahojen palveluita.

Hautajaisten kustannukset

Hautaustoimiston palvelut alkaen 893 €. Sisältää arkun, kuljetuksen ja virastoasioinnin.

Mitä hautajaiset maksavat? Kustannukset voivat olla satasista tuhansiin euroihin. Hautaustoimiston palvelut voivat vaihdella hyvinkin suuresti alueittain. Hautajaiskuluihin vaikuttaa myös se, mitä kaikkea hautaustoimisto tekee omaisen puolesta. Lisäksi pitää huomioida seurakunnan palvelujen kustannukset.

Pakollisia hautajaiskuluja ovat vain arkku, tuhkausmaksu sekä vainajan kuljettamisesta perittävä maksu.

Hautajaisten pakolliset kulut

Hautaustoimiston palvelut Tavanomainen tilaisuus kappelissa, arkkuhautaus Tavanomainen tilaisuus kappelissa, uurnahautaus Tuhkaustoimeksianto, muistolehto
Arkku 970 970 498
Vaatetus 72 72 72
Uurna - 250 -
Arkkuunhuolto 120 120 120
Kuljetus kappeliin 197 197 -
Kuljetus tuhkaukseen - 185 197
Järjestelykulut 78 78 78
Hautaustoimiston kulut yhteensä 1437 1872 965
Seurakunnan palvelut Tavanomainen tilaisuus kappelissa, arkkuhautaus Tavanomainen tilaisuus kappelissa, uurnahautaus Tuhkaustoimeksianto, muistolehto
Tuhkaus, turkulainen/ kaarinalainen - 350 350
Tuhkaus, muualla asuva - 440 440
Haudan avaus ja peitto, turkulainen/kaarinalainen 850 150 100
Haudan avaus ja peitto, muualla asuva 1050 180 150

Miten hautajaisten kustannukset muodostuvat?

Hautajaisten kolme suurinta kuluerää ovat yleensä arkku, muistotilaisuus ja hautakivi. Hintaerot voivat olla suuria ja siksi kannattaa huomioida mitä tarjottuun hintaan oikeasti sisältyy.

Lisäksi on tärkeä tiedostaa, että hautajaisten hinta ei koostu yksin hautaustoimiston kuluista vaan siihen liittyy myös monien muiden tahojen palveluita.

Mitä arkku maksaa?

Arkkujen hinnat vaihtelevat 498 € – 2830 € välillä.

Halvimmillaan arkun hinta on 498 € ja kalleimmillaan 2830 €.
Hautausarkkujen keskihinta 950 €.

Uurna – hautajaisten kustannukset

Edullisimmillaan uurnan hinta on 90 €.
Vesistöön laskettava uurna 498 €.

Uurna tarvitaan silloin kun tuhka sijoitetaan hautapaikkaan, omalle maalle tai vesistöön. Silloin kun tuhka sijoitetaan muistolehtoon ei uurnaa tarvita.

Suomessa vainaja puetaan joko valmiisiin vainajavaatteisiin tai vainajan omiin vaatteisiin.

Hinnat vaihtelevat 72-98 € välillä. 

Hautaustoimistoissa on valittavana erilaisia vaihtoehtoja valmiista vaatteista. Omat vaatteet voivat olla naisilla juhlamekko tai kotiasu, miehillä puku tai verkkarit.

Kuljetuksia on paikkakuntakohtaisesti erilaisia.

Kotoa sairaalaan
Sairaalalta kirkkoon tai kappeliin
Säilytystiloista alttarille
Siunauksen jälkeen hautausmaalle jos kirkko ja hautausmaa eri paikassa
Tuhkaukseen
Uurnan kuljetus uurnanlaskupaikalle
Kuljetusten kuluihin vaikuttavat myös omaisten toiveet; usein halutaan läheinen saattaa ja jättää jäähyväiset avoimen arkun äärelle kuljetuksen yhteydessä. Saattokuljetus voi kulkea toivottua reittiä, ehkä kodin tai työpaikan kautta päätyen siunauspaikalle.

Toisinaan jäähyväiset on jo jätetty ja hautaustoimiston toivotaan huolehtivan kaiken valmiiksi siunauspäiväksi.

Suuret hyvinvointialueet ja hoitokotipaikkojen sijainnit voivat viedä läheisen hoidettavaksi joskus hyvinkin etäälle. Silloin kuoleman kohdatessa myös kuljetus voi olla pidempi.

Voit kokeilla ilmaista suunnitteluohjelmaamme ja laskea kuljetuksen hinnan sekä myös muita hautaukseen liittyviä vaihtoehtoja.

Mitä hautajaiskukat maksavat?

Kukat ovat tärkeä osa hautajaisia. Kukilla viestitään omasta suhteesta poisnukkuneeseen sekä kaipauksesta. Kukkia on yleensä arkulla, laskettavaksi arkun ääreen/haudalle ja muistotilaisuuteen.

Kimppu liljasta ja neilikasta 69 €.
Arkkulaite edullisimmillaan 139 € ja kalliimpi 320 €.
Laskettavat kimput alk. 45 €.
Laskettavat kukkavihot alk. 92 €.

Laskettaviin kukkiin kirjoitetaan korttiin värssy tai runo ja keneltä kukat ovat. Usein omaiset kokoavat kortit talteen tilaisuuden jälkeen.

Maksavatko kantajat hautajaisissa?

Kantaminen on perinteisesti kunniatehtävä, josta ei ole soveliasta kieltäytyä ilman hyvää syytä.
Arkkuhautauksessa tarvitaan aina 6 kantajaa.

Ellei kantajia löydy, hautaustoimiston palvelee asiassa. Hinnat vaihtelevat paikkakunnittain.
Turussa kantajat veloittavat 70 €/kantaja.

Mitä muistotilausuus maksaa?

Muistotilaisuuspaikka voi olla seurakunnansali, ravintola, koti tai muu tila. Ravintoloissa tarjoilut hoitaa ravintola itse. Seurakunnan tiloissa ja kotona usein tarvitaan pitopalvelu avuksi.

Hinta muodostuu monista eri valinnoista.

Esimerkkihintoja:
Vuokra seurakunnassa 60 € perusmaksu + 35 €/h
Kahvitarjoilu alkaen 23 € / hlö
Ruokatarjoilu alkaen 33 € / hlö
20 vierasta ja 3 tuntia tilaisuus 895 €

Mitä hautakivi maksaa?

Hautakivi tarvitsee siirtää haudalta ennen arkkuhaudan avaamista. Hautaustoimisto yleensä huolehtii kiven siirron yhteistyössä kiviliikkeen kanssa. Kiviliike huolehtii kiveen uuden kaiverruksen ja mahdollisesti tekee tarvittavia huoltotoimenpiteitä.
Näistä tulee aina sopia erikseen omaisen kanssa.

Yleensä muistolehtoon saa halutessa laatan. Muistolehdon laatan sisältö on hyvin tarkkaan määritelty seurakunnan toimesta. Toisiin muistolehtoihin ei saa laattaa lainkaan.
Ensiristiä asetetaan haudalla silloin kun kiveä ei voida heti asentaa. Kiven asentamista viivyttää arkkuhautauksessa vaadittava painumisaika.

Jos kivi asetettaisiin paikalle liian aikaisin olisi silloin suuri vaara, että se kaatuu. Myös silloin kun on valittu uusi uurnahauta ja kiven valinnalle halutaan jättää aikaa, asennetaan usein risti haudalle.

Hautakivien hinnat ovat alkaen 832 €.

Mitä kuolinilmoitus maksaa?

Kuolinilmoitus voidaan laatia mihin tahansa lehteen. Usein ilmoitus tehdään viimeisen asuinpaikkakunnan ja mahdollisesti synnyinpaikkakunnan lehteen. Ilmoitus voidaan tehdä myös ammattilehteen tms.

Kuolinilmoituksen hinta määrittyy palstamillien mukaan. Palstamillien hinnat vaihtelevat ja ne tulee selvittää halutun lehden osalta erikseen.

Esimerkkihinta:
90 mm 2 palstaa lauantain lehdessä 772,58 € (2025).

Mitä perunkirjoitus maksaa?

Yksinkertaisen perunkirjoituksen hinta on n 350-400 €.
Keskimäärin perunkirjoitukset maksavat 700-800 €.

Perukirja on asiakirja, joka tulee tehdä 3 kk kuluessa kuolemasta. Perukirja on luettelo varoista ja veloista.
Mikäli poisnukkuneen jälkeen jää leskeksi aviopuoliso, tulee tehdä myös ositus ja mahdollinen jakokirja.

Perunkirjoitus kannattaa käynnistää mahdollisimman pian, jotta perunkirjoittaja pääsee hakemaan virkatodistuksia, sukuselvityksen ja muita asiakirjoja.

Mitä asunnon tyhjennys maksaa?

Tästä ei ole selkeää tietoa. 

Hautajaisten kulut maksetaan kuolinpesän varoista.

Vainajan tilin sulkeuduttua tililtä voi maksaa vain hautauskuluja ilman virkatodistusta. Vainajan tililtä maksetaan ensin hautauskulut ja sen jälkeen muita mahdollisia laskuja.
Hautausjärjestelyistä sopinut henkilö on vastuussa hautauskuluista mikäli kuolinpesässä ei ole riittävästi varoja tai vainaja oli varaton. Omaiset voivat tarvittaessa hakea hautausavustusta kunnan sosiaalitoimelta.

Hautajaisten kustannukset

Hautajaisten kustannukset

Olemme koonneet tälle sivulle tietoa hautauksen ja hautajaisten kustannuksista.  

Hautajaisten kustannukset riippuvat omaisten valinnoista ja yksilöllisistä toiveista.
Hautajaiset ovat aina ensisijaisesti vainajan toiveen mukainen tai häntä parhaiten kuvastava jäähyväishetki. Tilaisuus voi olla uskonnollinen tai vailla uskonnollisia tunnuksia. Hautausjärjestelyjen kokonaisuus koostuu monista pienistä asioista.

Hautajaisten hinta ei koostu yksin hautaustoimiston kuluista vaan siihen liittyy myös monien muiden tahojen palveluita.

Hautajaisten kustannukset

Hautaustoimiston palvelut alkaen 893 €. Sisältää arkun, kuljetuksen ja virastoasioinnin.

Mitä hautajaiset maksavat? Kustannukset voivat olla satasista tuhansiin euroihin. Hautaustoimiston palvelut voivat vaihdella hyvinkin suuresti alueittain. Hautajaiskuluihin vaikuttaa myös se, mitä kaikkea hautaustoimisto tekee omaisen puolesta. Lisäksi pitää huomioida seurakunnan palvelujen kustannukset.

Pakollisia hautajaiskuluja ovat vain arkku, tuhkausmaksu sekä vainajan kuljettamisesta perittävä maksu.

Hautajaisten pakolliset kulut

Hautajaisten pakolliset kulut

Pakollisia hautajaiskuluja ovat vain arkku, tuhkausmaksu sekä vainajan kuljettamisesta perittävä maksu.

Miten hautajaisten kustannukset muodostuvat?

Hautajaisten kolme suurinta kuluerää ovat yleensä arkku, muistotilaisuus ja hautakivi. Hintaerot voivat olla suuria ja siksi kannattaa huomioida mitä tarjottuun hintaan oikeasti sisältyy.

Lisäksi on tärkeä tiedostaa, että hautajaisten hinta ei koostu yksin hautaustoimiston kuluista vaan siihen liittyy myös monien muiden tahojen palveluita.

Mitä arkku maksaa?

Arkkujen hinnat vaihtelevat 314 € – 2830 € välillä.

Halvimmillaan arkun hinta on 314 € ja kalleimmillaan 2830 €.
Hautausarkkujen keskihinta 950 €.

Arkut →

Uurna – hautajaisten kustannukset

Edullisimmillaan uurnan hinta on 57 €.
Katso tuote Pilvi-uurna →

Vesistöön laskettava uurna 498 €.

Uurna tarvitaan silloin kun tuhka sijoitetaan hautapaikkaan, omalle maalle tai vesistöön. Silloin kun tuhka sijoitetaan muistolehtoon ei uurnaa tarvita.

Uurnat →

Suomessa vainaja puetaan joko valmiisiin vainajavaatteisiin tai vainajan omiin vaatteisiin.

Hinnat vaihtelevat 72-98 € välillä. 

Hautaustoimistoissa on valittavana erilaisia vaihtoehtoja valmiista vaatteista. Omat vaatteet voivat olla naisilla juhlamekko tai kotiasu, miehillä puku tai verkkarit.

Kuljetuksia on paikkakuntakohtaisesti erilaisia.

Kotoa sairaalaan
Sairaalalta kirkkoon tai kappeliin
Säilytystiloista alttarille
Siunauksen jälkeen hautausmaalle jos kirkko ja hautausmaa eri paikassa
Tuhkaukseen
Uurnan kuljetus uurnanlaskupaikalle
Kuljetusten kuluihin vaikuttavat myös omaisten toiveet; usein halutaan läheinen saattaa ja jättää jäähyväiset avoimen arkun äärelle kuljetuksen yhteydessä. Saattokuljetus voi kulkea toivottua reittiä, ehkä kodin tai työpaikan kautta päätyen siunauspaikalle.

Toisinaan jäähyväiset on jo jätetty ja hautaustoimiston toivotaan huolehtivan kaiken valmiiksi siunauspäiväksi.

Suuret hyvinvointialueet ja hoitokotipaikkojen sijainnit voivat viedä läheisen hoidettavaksi joskus hyvinkin etäälle. Silloin kuoleman kohdatessa myös kuljetus voi olla pidempi.

Lisätietoja kuljetuksesta →

Voit kokeilla ilmaista suunnitteluohjelmaamme ja laskea kuljetuksen hinnan sekä myös muita hautaukseen liittyviä vaihtoehtoja.

Maksavatko kantajat hautajaisissa?

Kantaminen on perinteisesti kunniatehtävä, josta ei ole soveliasta kieltäytyä ilman hyvää syytä.
Arkkuhautauksessa tarvitaan aina 6 kantajaa.

Ellei kantajia löydy, hautaustoimiston palvelee asiassa. Hinnat vaihtelevat paikkakunnittain.

Teemme yhteistyötä Maarian VPK:n kanssa. Välitämme tiedon tarpeesta ja he huolehtivat kunnioittavasti kantamisesta. Maarian VPK laskuttaa perikuntaa 55 €/kantaja. Korvaus käytetään VPK toiminnan hyväksi.

Lisätietoa ja infoa →

Mitä hautajaiskukat maksavat?

Kukat ovat tärkeä osa hautajaisia. Kukilla viestitään omasta suhteesta poisnukkuneeseen sekä kaipauksesta. Kukkia on yleensä arkulla, laskettavaksi arkun ääreen/haudalle ja muistotilaisuuteen.

Kimppu liljasta ja neilikasta 69 €.
Arkkulaite edullisimmillaan 139 € ja kalliimpi 320 €.
Laskettavat kimput alk. 45 €.
Laskettavat kukkavihot alk. 92 €.

Laskettaviin kukkiin kirjoitetaan korttiin värssy tai runo ja keneltä kukat ovat. Usein omaiset kokoavat kortit talteen tilaisuuden jälkeen.

Tilaa hautajaiskukat →

Mitä muistotilausuus maksaa?

Muistotilaisuuspaikka voi olla seurakunnansali, ravintola, koti tai muu tila. Ravintoloissa tarjoilut hoitaa ravintola itse. Seurakunnan tiloissa ja kotona usein tarvitaan pitopalvelu avuksi.

Hinta muodostuu monista eri valinnoista.

Esimerkkihintoja:
Vuokra seurakunnassa 60 € perusmaksu + 35 €/h
Kahvitarjoilu alkaen 23 € / hlö
Ruokatarjoilu alkaen 33 € / hlö
20 vierasta ja 3 tuntia tilaisuus 895 €

Mitä hautakivi maksaa?

Hautakivi tarvitsee siirtää haudalta ennen arkkuhaudan avaamista. Hautaustoimisto yleensä huolehtii kiven siirron yhteistyössä kiviliikkeen kanssa. Kiviliike huolehtii kiveen uuden kaiverruksen ja mahdollisesti tekee tarvittavia huoltotoimenpiteitä.
Näistä tulee aina sopia erikseen omaisen kanssa.

Yleensä muistolehtoon saa halutessa laatan. Muistolehdon laatan sisältö on hyvin tarkkaan määritelty seurakunnan toimesta. Toisiin muistolehtoihin ei saa laattaa lainkaan.
Ensiristiä asetetaan haudalla silloin kun kiveä ei voida heti asentaa. Kiven asentamista viivyttää arkkuhautauksessa vaadittava painumisaika.

Jos kivi asetettaisiin paikalle liian aikaisin olisi silloin suuri vaara, että se kaatuu. Myös silloin kun on valittu uusi uurnahauta ja kiven valinnalle halutaan jättää aikaa, asennetaan usein risti haudalle.

Hautakivien hinnat ovat alkaen 832 €.

Lisätietoja →

Mitä kuolinilmoitus maksaa?

Kuolinilmoitus voidaan laatia mihin tahansa lehteen. Usein ilmoitus tehdään viimeisen asuinpaikkakunnan ja mahdollisesti synnyinpaikkakunnan lehteen. Ilmoitus voidaan tehdä myös ammattilehteen tms.

Kuolinilmoituksen hinta määrittyy palstamillien mukaan. Palstamillien hinnat vaihtelevat ja ne tulee selvittää halutun lehden osalta erikseen.

Esimerkkihinta:
90 mm 2 palstaa lauantain lehdessä 772,58 € (2025).

Mitä perunkirjoitus maksaa?

Yksinkertaisen perunkirjoituksen hinta on n 350-400 €.
Keskimäärin perunkirjoitukset maksavat 700-800 €.

Perukirja on asiakirja, joka tulee tehdä 3 kk kuluessa kuolemasta. Perukirja on luettelo varoista ja veloista.
Mikäli poisnukkuneen jälkeen jää leskeksi aviopuoliso, tulee tehdä myös ositus ja mahdollinen jakokirja.

Perunkirjoitus kannattaa käynnistää mahdollisimman pian, jotta perunkirjoittaja pääsee hakemaan virkatodistuksia, sukuselvityksen ja muita asiakirjoja.

Lue lisää →

Mitä asunnon tyhjennys maksaa?

Tästä ei ole selkeää tietoa. 

Hautajaisten kulut maksetaan kuolinpesän varoista.

Vainajan tilin sulkeuduttua tililtä voi maksaa vain hautauskuluja ilman virkatodistusta. Vainajan tililtä maksetaan ensin hautauskulut ja sen jälkeen muita mahdollisia laskuja.
Hautausjärjestelyistä sopinut henkilö on vastuussa hautauskuluista mikäli kuolinpesässä ei ole riittävästi varoja tai vainaja oli varaton. Omaiset voivat tarvittaessa hakea hautausavustusta kunnan sosiaalitoimelta.

Hautajaisten esimerkkihintoja
Hautaustoimiston palvelut Tavanomainen tilaisuus kappelissa, arkkuhautaus Tavanomainen tilaisuus kappelissa, uurnahautaus Tuhkaustoimeksianto, muistolehto
Arkku 970 970 498
Vaatetus 72 72 72
Uurna - 250 -
Arkkuunhuolto 120 120 120
Kuljetus kappeliin 197 197 -
Kuljetus tuhkaukseen - 185 197
Järjestelykulut 78 78 78
Hautaustoimiston kulut yhteensä 1437 1872 965
Seurakunnan palvelut Tavanomainen tilaisuus kappelissa, arkkuhautaus Tavanomainen tilaisuus kappelissa, uurnahautaus Tuhkaustoimeksianto, muistolehto
Tuhkaus, turkulainen/ kaarinalainen - 350 350
Tuhkaus, muualla asuva - 440 440
Haudan avaus ja peitto, turkulainen/kaarinalainen 850 150 100
Haudan avaus ja peitto, muualla asuva 1050 180 150

Henkilökohtainen palvelu

Täytä pyydetyt tiedot niin olemme sinuun yhteydessä
tai soita meille – autamme heti

Yhteystiedot
Haluan että minuun ollaan yhteydessä - valitse päivä ja yhteydenottotapa