Ennen hautausta
Siunaus- /jäähyväistilaisuus
Hautajaisvieraille
Arkunkantajat
Arkkuhautauksessa tavanomaisesti kuusi henkilöä saattoväestä laskee arkun hautaan.
Halutessanne järjestämme arkunkantajat kantamaan arkkua puolestanne. Ulkopuolisia kantajia kannattaa harkita etenkin silloin, jos saattoväki on jo ikääntynyttä, tai tilaisuus on henkilömäärältään vähälukuinen.
Myös tuhkauksissa on mahdollista järjestää autoonkanto. Tällöin arkku kannetaan alttarilta autoon hautajaisväen saattamana ja hautausauto lähtee lipumaan hiljaa ja arvokkaasti kohti krematoriota.
Kuinka monta kantajaa tarvitaan
Kantajia on yleensä kuusi. Kahdeksalle kantajalle tila käy ahtaaksi ja neljälle taakka liian raskaaksi.
Ohjeita arkun kantajille
Ohjeita kantajille löytyy täältä.
Kantajat hautaustoimiston puolesta
Kantajat voidaan huolehtia myös Perttalan puolesta. Osa kantajista voi olla omaisia ja hautaustoimiston toimesta järjestettyjä. Halutessa kaikki kantajat voivat tulla hautaustoimiston toimesta. Kantajina toimivat siihen tottuneet henkilöt. Kantajista kannattaa sopia hyvissä ajoin jo hautausjärjestelyä meillä yhdessä suunnitellessa.
Kantajien korvaus vaihtelee siunauspaikan mukaan. Turun keskustan alueella kantaja kustannus on 55 €/kantaja.